Rouva Kotkot kirjoittaa:
Vuotta 2020 ei varmaan kukaan meistä tule unohtamaan. Osalle vuosi oli kamala ja osalle taas tervetullutta keskittymistä kotiin ja perheeseen. Ajattelin nyt tammikuussa 2021 kertoa millainen vuosi 2020 oli Kananlennossa.
Alkuvuodesta 2020 oli Herrasväki Kotkot aikamoisissa iloisissa fiiliksissä. Edellisenä syksynä oli alkanut yrityksellä mukava kehitys ja kaikki näytti hyvältä. Alkuvuodesta Herrasväki suuntasi maailmalle messuille uusia tuotteita etsimään ja tapaamaan vanhoja tuttuja yhteistyökumppaneita. Me Kananlennossa halutaan tuntea meidän tavarantoimittajat. Emme istu täällä koneen ääressä katsomassa mikä tuntuu muilla myyvän ja haali tällaisia tavarantoimittajia. Emme myöskään surffaa netissä etsimässä mitä kaikkea saisi halvalla Kiinasta. Jos mahdollista haluamme ostaa pienehköiltä perheyrityksiltä. Tämän takia meidän on käytävä messuilla maailmalla. Näillä reissuilla myös näkee millaisia trendejä on tulossa. Jos näyttää siltä, että jokainen firma tuuppaa ulos samaa, niin siitä yleensä pysymme erossa.
Alla olevassa kuvassa Rouva Kotkot on lelumessuilla Saksassa.
Meidän tavaranhankintaa helpottaa ja samalla vaikeuttaa meidän oma valikoima. Kuten tiedätte ystäväisemme, me myymme vain eläinaiheisia tuotteita. Näemme paljon kivaa ja ihanaa, mutta emme voi ottaa sitä myyntiin, koska aiheena ei ole eläin. Toisaalta jollain toimijalla voi olla aivan ihana tuote tai pari, mutta meidän ei ole järkevää ostaa sitä. Maailmalta tilatessa on usein pakko tilata siltä yhdeltä toimittajalta isolla summa tuotteita. Tänne Suomeen on usein myös julmetut rahtikulut. Kansainvälisessä kaupassa tuotteet usein maksetaan myös etukäteen, joten rahaa sitoutuu aika lailla. Tämän takia on tosi tärkeää tehdä järkeviä ostoja. Toki joku voi ajatella miten järkevää on ostaa iso satsi Höpö höpö-kanoja, mutta kyllä se meille on järkevää.
Jo messuilla näkyi paljon kasvomaskeja ja sattuneesta syystä wuhanilaiset yritykset loistivat poissaolollaan. Itse kannettiin mukana käsidesiä eikä käyty kiinalaisten isoilla osastoilla Ambiente-messuilla Frankfurtissa. Oltiin tosi varovaisia.
Kotiin reissusta oli kiva tulla, etenkin kun siellä oli muiden eläinten lisäksi juuri ennen joulu meille tullut Vaahtis-koira eli perhoskoiraTres Cherie Marshmallow . Ennestään meillä oli toinen perhonen, jota kutsumme Pojuksi. Vaahtisen tultua ei meillä ollut vapaa-ajan ongelmia. Koko kevät meni oikeastaan aikamoisessa huurussa, sillä pieni koiranpentu oli kuin vauva talossa. Kun omat vauvat ovat jo aikuisia miehiä, niin ei sitä edes muistanut kunnolla millaista se vauva-aika onkaan. Pienet koirat eivät yleensä opi sisäsiistiksi yhtä nopeasti kuin isot koirat eli mattoja lattioille ei taloon saatu nopeasti takaisin. Korona-aikana ei tietenkään käynyt kummemmin vieraita, joten Vaahtis on aina älyttömän iloinen, jos näkee ihmisiä. Hänellä on vähän liian innokas tapa pomppia ihmisiä päin. Ehkä me vielä tästä tavasta päästään eroon?
Kuvassa Vaahtis pienenä.
Vaahtiksen lisäksi Kananlentoon saapuivat viiriäiset. Viiriäiset ovat kanoja arempia lintuja ja sukua enemmän fasaaneille kuin kanoille.
Yksi oleellinen asia korona-aika on se, ettemme ole päässeet messuille ja tapahtumiin. Meidän taloudelle merkitsee todella paljon messumyynti. Ei pelkästään itse messut vaan se, että saamme messuilla uusia ystäviä. Esimerkiksi Tampereella meillä on paljon verkkokauppa-asiakkaita, koska olemme olleet siellä usein messuilemassa. Vuoden ainoa tapahtuma Kananlennon ulkopuolella oli Helsinki Horse Fair aivan maaliskuun alussa. Sielläkin havaitsi jo, että osa ihmisistä ei ollut uskaltanut tulla tapahtumaan. Ikävintä messujen siirtymisessä hamaan tulevaisuuteen oli se, että messupaikkoja olimme maksaneet etukäteen emmekä saaneet rahojamme takaisin. Positiivinen poikkeus tähän oli Jyväskylän lemmikkimessut, joista rahat palautettiin välittömästi.
Kuvassa pala meidän osastoa Messukeskuksessa.
Kun ihmiset olivat ihmeissään mitä tapahtuu, pysähtyi myyntikin. Aluksi myös verkkokauppa hiljeni. Kesä oli aika hiljaista ja välillä ihmiset tulivat käymään sovitusti vain oman perheen kanssa. Mietimme Kananlennossa, että voisimme tehdä turvallisemmaksi putiikilla käymisen. Laajensimme putiikkia ja lisäsimme uuden pehmoeläinhuoneen sinne. Avarsimme myymälän tiloja vähentämällä tavaraa ja investoimme pihaan varasto/pakkaamorakennuksen, jonne siirsimme osan tuotteista. Ostimme tapahtumia varten useamman teltan ja lopulta hankimme pihaan myös kioskivaunun. Kun ihmisiä on oikein paljon, rahastamme kioskista. Tällöin ei tarvitse jonottaa pienessä putiikissa.
Elokuun alussa korona tuntui hetken aikaa kaukaisemmalta ja pystyimme järjestämään Kananlennossa Avoimet aasitilat -tapahtuman. Meillä oli tallinylisillä tuttuun tapaan lounasta ja kahvilatuotteita tarjolla, pihalla oli myynnissä makkaraa ja Kananlennon aasien ja muun eläinpoppoon lisäksi paikalla oli ihania papukaijoja. Lounasta meni todella hyvin kaupaksi ja saimme kerättyä hyväntekeväisyyteen kivan potin. Vapaaehtoiset päättivät, että Tolkisten kissatalo eli PSEY ry sai tuoton. Ilman vapaaehtoisia ei hommaa saataisi hanskattua, sillä jo pelkästään liikenteenohjaukseen tarvitaan useampi henkilö. Kahvilassa, makkaramyynnissä ja kaikenlaisessa yleisessä touhussa oli kivaa porukkaa auttamassa. Perinteiseen tapaan Rouva Kotkot ei nukkunut edellistä yötä vaan teki ruokaa. Onneksi ei tarvinnut turhaan tehdä.
Kuvassa alla Rouva Kotkot ja vieraana ollut Kadi-papukaija.
Syksyn mittaan meillä oli myös Halloween-tapahtuma ja eräänä sunnuntaina myimme hattaroita Tolkisten kissatalon hyväksi sekä vietimme 4 v synttäreitäkin.
Kuvassa meidän ihania asiakkaita Halloweenina.
Syksyllä alkoi pikkuhiljaa kauppa vilkastumaan ja toimme myyntiin putiikille ja verkkokauppaan ihanat Wrendale Desingnsin tuotteet. Niistä olimme käyneet messuilla aikoinaan keskustelemassa useaan otteeseen, mutta nyt oli juuri oikea hetki niille. Tuotteet ovat siitä ihania, että ne sopivat täydellisesti meidän eläimelliseen valikoimaamme. Me toimimme täällä Sipoon maaseudulla ja yrityksen perustaja Hannah Dale saa inspiraationsa maaseudusta. Hannah on opiskellut taidetta ja eläintiedettä, mutta työskenteli pörssimeklarina. Hän löysi miehekseen kuitenkin maanviljelijän ja maaseudulla piti keksiä uusi työ itselle, kun perhettäkin. Hannah istui keittiönsä pöydän ääreen ja alkoi vesiväreillä maalata pihan ilmeikkäitä kaneja ja pikkuhiljaa muitakin eläimiä. Nykyään Hannah ja hänen yrityksensä Wrendale Desings on useaan otteeseen palkittu menestyvä yritys. Wrendale Desings-tuotteet löydät täältä klikkaamalla.
Kananlennossa ehdittiin ennen tiukempien rajoitusten voimaantuloa pitää vielä Maalaisjoulun avajaiset. Paikalla oli joulupukki ja muori, tonttutehtäväpolku, kahvila ja jokunen käsityöläinenkin oli myymässä tuotteitaan. Paikalla oli myös Tolkisten kissatalon väkeä myymässä arpoja. Kananlento lahjoitti kaikki arpajaisten palkinnot. Tarjolla oli maskeja, käsidesiä, etäisyyttä, mutta myös hyvää mieltä. Meitä jännitti välillä kovasti miten parkkipaikat riittävät, kun pellolle ei kelin takia voinut parkkeerata. Onneksi ihmiset tulivat sopivin väliajoin ja saatiin kaikki autot mahtumaan Kananlennon pihaan ja naapurin hallin edustalle.
Marras- ja joulukuussa verkkokauppa kävi hurjasti ja olemme kyllä ylpeitä siitä, että saimme paketit vauhdilla eteenpäin päivittäin. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kaikki valveillaolotunnit käytettiin työntekoon. Ei sitä muuten olisi jaksanutkaan, mutta onneksi tämä työ on niin mukavaa ja meidän asiakkaat on ihan huippuluokkaa. Jouluna saatiin levätä ja tämä vuoden 2021 alku on ollut rauhallinen. Nyt tosin on jo kivasti alkanut vilkastua. Hyvä oli hieman vetää henkeä, mutta kyllä nyt on jo kiva pistää pakettia matkaan. Putiikki on vielä jonkin aikaa suljettuna, mutta avataan kyllä sopimuksen mukaan, jos käynti kiinnostaa.
Vuosi 2021 on arvoitus. Me toivomme kovasti, että tuo ikävä korona saadaan hoidettua pois tästä maailmasta. Hieman mietityttää miten Brexit vaikuttaa kaupankäyntiin, koska meille tulee Briteistä paljon tavaraa. Mutta kyllä me uskotaan, että vuodesta tulee hyvä. Puuhaamme täällä eläinten kanssa ja hoidamme verkkokauppaa. Toivottavasti saamme pidettyä taas Avoimet aasitilat ja muita kivoja tapahtumia sekä tietysti kerättyä rahaa eläinten hyväksi.
Tärkeää eläinten lisäksi meille on tyytyväiset, iloiset asiakkaat. Toivottavasti me ollaan onnistuttu saamaan pieni pala sun sydämestä. Me tehdään kaikkemme, että me ollaan kiva ja tunnelmallinen putiikki ja nopea, eläinaiheisia laatutuotteita myyvä verkkoputiikki.
Kiva, kun olet ollut mukana seuraamassa touhujamme.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.